maanantai 26. tammikuuta 2009

Soutaa, huovata

Kun on enää kuukausi aikaa laskettuun aikaan, ja on suuria vaikeuksia tehdä niinkin merkittäviä päätöksiä kuin että minkälaista suklaata sitä ostaisi... ( Testaan tutkimustulosta jonka mukaan loppuraskaudessa päivittäin suklaata syövä odottaja saa tyytyväisemmän vauvan :D ) ...niin saahan sitä soutaa ja huovata myöskin blogissa, saahan :)

Viimeksi tein suurisuuntaiset muutokset ja perustin oman blogin Päivän kysymyksille... Nyt olen kuitenkin tullut tulokseen, että kaksi blogia on liikaa meikäläiselle, ja palautan kysymykset - edelleen eri tervetulleita :) - takaisin tähän blogiin. Eli hypätkää reilusti niiden yli kaikki te joita ei kiinnosta uusimmat/kolmentoista vuoden takaiset lastenhoitovinkit :)




Blogin reunassa oleva ajanlaskusammakko loikkii hämmästyttävän nopeasti eteenpäin; enää kuukausi laskettuun aikaan, sitäpaitsi melkein kaikki vauvoistamme ovat syntyneet noin viikkoa ennen laskettua aikaa...
Synnytyksen lähetessä minut on vallannut tuttu "sisäänpäinkääntynyt" mieliala. Voisin oleilla ajatuksissani päivät pitkät, ja välissä vain ottaa vastaan hemmottelua... Ihan niin tämä juttu ei vaan isossa perheessä toimi. Tänään käytiin lastenkirurgian polilla esikoisen kanssa, kuopus luonnollisesti mukana. Ekaluokkalainen on kuumeessa, ja perhejuhlaakin pukkaa sekä tänään että huomenna. Jatkuvaa sovittelua siis talo täynnä.

Onneksi joskus on löytynyt rauhallisia hetkiä järjestellä niitä pienimpiä potkuhousuja ja paitoja lipaston laatikoihin... Ehkä vauvasta sittenkin tulee totta?

ps. Haaveilen uudesta kamerasta; olisi kiva saada otettua tuoreita kuvia! Kaikki Utö-kuvat on otettu edemenneellä Olympuksella, jonka tuhouduttua ( toistamiseen, ekalla kerralla korjattiin ) hankimme uuden, pienemmän digikameran, josta mies pitää, mutta jolla minä en vain opi kuvaamaan :( Tahtoo siis Ison kameran!

Päivän kysymys 8.

Kun nyt olen tämän yhden n. 6 kk lapsen kanssa ihan työllistetty, haluaisin tietää kuinka ihmeessä olet selvinnyt niin monesta pienestä lapsesta ja vielä vastasyntyneestä yhtäaikaa? Miten saat ne syömään, puettua, nukutettua..? Vaikuttaa ihan heprealta minusta..

Käytitkö kantoliinaa sen imetettävän kanssa, niin että se on kengurun tapaan koko ajan hollilla syömässä ilman erikseen imettämistä? Kuinka pysyit liikkumistaitoisten tekemisistä perillä? Alan epäillä, että sulla on kaksikin paria ylimääräisiä käsiä, ja silmät selässä..! :D Ja eilen yöllä tuli sellainen visio, että miten ihmeessä lapsi lasketaan pinnasänkyyn nukkumaan, jos itse on raskaana vaiheessa "rantapallo"??
terv. hyvin varovaisesti lisälapsien mahdollisuuutta harkitseva.. ;D

Kiitokset hauskasta kysymyksestä :)

Olen saattanut unohtaa paljonkin olennaista, ja aikakin kultaa muistoja, mutta mutta... Minäkin olin työllistetty yhden lapsen kanssa :) ja sitten kun toinen lapsi tuli mukaan kuvioihin, muistan olleeni ensimmäiset 6-8 kuukautta jonkinlaisessa shokissa, että "tällaistako tämä on"? :D

Minulla ei ole kokemusta todella pienistä ikäeroista; kahdella vanhimmallamme on ikäeroa vuosi ja kymmenen kuukautta, ja seuraavilla parisen vuotta joka välissä, kunnes nyt on tulossa megaikäero neljä vuotta! Mutta parhaimmillaan minulla oli neljä alle kouluikäistä :)

Kahden ja useamman pienen kanssa oppii nopeasti luovimaan arjen ratkaisuissa. Kun imettää, voi samalla jutskailla "ison" sisaruksen kanssa tai ihmetellä muuten tämän touhuja. Kun antaa isommille ruokaa, vauva keikkuu sylissä tai sitterissä (yksikätisyystaidot kehittyvät pian huippuunsa ;) Isompia nukuttaessa pienempi voi olla sylissä, vaikka imetettävänä, ja pukemiset sujuvat limittäin-lomittain. Ja etenkin vastasyntyneet nukkuvat päivisin kohtalaisen paljon, hiukan isommat vauvat tietysti vähemmän mutta kenties ennustettavammin...

Vauvan hoidon kannalta isosta sisaruksesta on itseasiassa todella paljon etua. Kun esikoinen oli vauva, pohdin usein että talossa pitäisi olla liikkuvainen parivuotias, jonka tekemisiä vauva saisi ihmetellä (isot sisarukset OVAT huippuluokan vauvaviihdettä :D ) Yön ja päivän erottaminen on pienelle sitä helpompaa mitä enemmän talossa on päivällä elämää :) Vauva myös mallioppii todella paljon sisarukseltaan, esim. muistan muutaman kuukauden ikäisiä vauvoja jotka ovat kieltäytyneet painamasta päätään tyynyyn ennen kuin isosiskokin on mennyt nukkumaan; isosiskon unilaulun jälkeen vauvakin on simahtanut hetkessä...

Kantoliinoja ei oikein vielä ollut Suomessa silloin kun nyt isoimmat lapseni olivat pieniä. Minulla oli kyllä Kanga-liina, mutta en oikein oppinut sitä käyttämään :( Liinat rantautuivat rytinällä silloin kun neljäs lapseni oli ihan pieni, ja kyllä ne helpottivat vauvaelämää kummasta! Käsiä vapautui muutamakin ;) ja juuri tuo mahdollisuus imettää joskus "lennossa" (Useimmiten imetin kyllä silloinkin sohvalla/sängyllä, mutta jonkin verran syötiin kesken muiden arkipuuhien)

On hyvä kysymys, että kuinka pysyy liikkumistaitoisten tekemisistä perillä :) Kun muistelen taaksepäin, nousee esiin sellainen ihan käytännön juttu, että asunnon koollakin on väliä. Asuimme joskus liiankin isossa asunnossa, ja muistan kuinka hermostuttavaa oli sängyllä imettäessä höristellä korviaan, kun talossa oli ollut liian pitkään hiljaista... Pienessä asunnossa on
paljon helpompi, ja sitä kautta myös rennompi, pysyä selvillä lasten tekemisistä.

Mutta miten lapsi lasketaan pinnasänkyyn kun raskausvatsa on maapallon kokoinen ja painaa tonnin - haa, olen juuri siinä vaiheessa :D Meillä kun on ollut hieman isompia ikäeroja kuin niukasti päälle vuosi, niin tässä rantapallovaiheessa lapset ovat yleensä itse kömpineet sänkyyn ( alaslaskettu laita pinnasängyssä/perhepeti ). Pestäviä peppuja on sensijaan vielä ollut, ja onhan se kieltämättä tosi hankalaa & raskasta, mutta jotenkin sitä venyy & taipuu siihenkin :)

Saatan kirjoittaessani kuulostaa aurinkoiselta superäidiltä, joten annos inhimillisyyttä loppuun: toki usean pienen lapsen kanssa myös väsymyksen, uupumuksen hetkiä/päiviä on niitäkin ollut monia, samoin kuin niitä kun ihan-kaikki-ei-ole-mennyt-putkeen ;)

maanantai 12. tammikuuta 2009

Aah valoa!








Muutoksia

Alkoi tuntua pöhköltä tämä, että Päivän kysymykset ja saaristotarinat ovat täällä sikin sokin; välttämättä kun kaikki blogin seuraajat eivät ole niin hyperkiinnostuneita lastenhoitovinkeistäni ;) Perustinkin uuden blogin, jonne kopsasin (projekti puolessä välissä :) jo blogissa olleet Päivän kysymykset vastauksineen, ja uudet kysymykset tulevat sitten vain uuteen blogiin. Tänne kirjoittelen - harvakseltaan; hidas mamma ;) - kuulumisia & saaristojuttuja kuvineen.

Uusi blogi löytyy täältä Tervetuloa kaikki kiinnostuneet seuraamaan :) Ja kysymykset tietty erityisen tervetulleita!!!

Oma olotilanikin on muuttunut :) Olen entistäkin hitaampi, löystyneempi - onkohan mahdollista että lantio napsahtaa sijoiltaan ;) - ja pallomaisempi keskivartalosta. Vauvalla on hiukan hermostuttava tapa liikkua: joskus masussa on kunnon bilepäivä, ja sitten taas vietetään hiljaiseloa niin että saan pohdiskella onko kohdussa kaikki kunnossa. Painoa on tullut ihmeen passelisti ( yhdeksän-kymmenen kiloa) siihen nähden että syöminen välillä "lipsahtelee käsistä"

Isommat lapset odottavat vauvaa ihanasti, masu saa päivittäin suukkoja ja paijauksia :)

maanantai 5. tammikuuta 2009

U-L-K-O-S-A-A-R-I-S-T-O-N R-R-R-R-R-R-R-A-U-H-A-A

Meripeninkulmia neuvolaan; minimissään kuuden tunnin matka lähimpään kaupunkiin; viiden tunnin merimatka autolle... Ja helikopterikentälle vain viisikymmentä metriä!!!
Kuvat näpsäisty olohuoneen ikkunasta.









Talo tutisee, ikkunalasit helisevät, lumi pöllyää ja irtokivet lentelevät kun rajavartiolaitoksen helikopteri piipahtaa Utössä - mutta majassa on mukavaa :)


lauantai 3. tammikuuta 2009

Päivän kysymys 7.

Miten saada vauva (pari päivää vajaa 2kk) nukahtamaan omaan sänkyyn? Tähän mennessä on nukahtanut rinnalle sänkyymme. Useimmiten herää kun hänet siirtää imetyksen jälkeen sänkyynsä. Olen myös kokeillut niin, että kun on syönyt niin laitan hänet omaan sänkyyn, jota usein seuraa itku johon tarjoan tuttia ja se syljetään samointein pois. Vauvamme ei siis ole tutti-tyttöjä. Joskus sinnikkäästi laitan tutin takasin ja joskus se jopa kelpaakin, mutta tällä tavalla nukahtaminen saattaa viedä tunninkin. Jatkanko tämän yrittämistä? Tyttö on ensimmäinen sekä minulle että miehelleni. Itse olen 21v, joten aika kokematon vaikka lapsenhoitajana ollut miljoona kertaa.

Kiitos kysymyksestäsi! Minäkin olin 21-vuotias saadessani esikoiseni :)
Varoituksen sana kokemuksen rintaäänellä: jonain päivänä kun vain räpsäytät silmiäsi, vauvasi onkin yhtäkkiä 13-vuotias :D

Mutta asiaan: Vauvanne on vielä aivan pikkuruinen piiperoinen :) Minun kokemukseni mukaan ( joka on rajallinen, meidänkään vauvat eivät esim. ole juurikaan perustaneet tutista...) häntä ei vielä saa nukahtamaan omaan sänkyynsä, enkä usko että noin pienen tarvitseekaan oppia sitä.

On tietenkin ikävää, jos vauva herää siirrettäessä. Meidän lapsista kaksi nuorinta ovat nukkuneet perhepetissä, ja kaikki nukahtaneet juuri kuten teidänkin, eli rinnalle sänkyyn. Perhepeti onkin todella näppärä juuri tuosta syystä että nukkuvaa vauvaa ei tarvitse siirrellä/herättää.
Kolme vanhintamme nukkuivat omassa pinnasängyssään, joka oli aivan meidän sänkymme vieressä laita alas laskettuna, eli ns. sivuvaununa. Silloin siis siirtelimme nukkuvia vauvoja, ja vinkkinä olisikin että:

  • antaa vauvan vajota riittävän syvään uneen ennen omaan sänkyyn siirtämistä ( eli nukkua ensin 15-20 min)
  • Jos vauva on kapaloitu (linkissä ohje, esitteen sivulla 23) tai kääräisty peittoon, hän ei herää olleenkaan niin helposti siirtämisessä kuin jos hänet nostaisi ilman peittoa viileämpään sänkyyn. Itse olen käyttänyt kapalona ohuehkoa puuvillahuopaa, ja olen käärinyt kapalon hieman löyhempään kuin tuossa ohjeessa.

Uskon että pienen vauvan itsekseen nukahtaminen tosiaan vaatisi sen, että hän olisi tutti-tyttö tai -poika (hauska ilmaisu sinulla :) Olen itse nukuttanut kaikki vauvani aivan huoletta rinnalle, ja aikanaan he ovat oppineet suht kivuttomasti nukahtamaan itsekseen omaan sänkyyn/alkuun sinne perhepetiin. Toki rinta ja uni helposti yhdistyvät vauvan mielessä niin että yöunet eivät välttämättä muutu yhtenäisiksi itsestään - ainakaan meillä ei ole näin käynyt, mutta tarvittaessa linkki suht lempeään unikoulusysteemiini löytyy tästä ( eli Päivän kysymys 1.)

ps. Jos lapset eivät enää valvotakaan pitää tietenkin valvoa itsekseen ;) eli mikäli unipulani näkyy sekavuutena tms. kysy ihmeessä selvennyksiä/lisäkysymyksiä :)

perjantai 2. tammikuuta 2009

Matalaa



Aurinko on matalalla, mutta avarista näkymistä on omat hyötynstä: valo vilahtaa näkyviin ennen laskuaan mereen...
Pahoittelut hiukkasen vinosta horisontista ;)

Saariston lasten mama palailee arkeen juhlakauden jälkeen: joulu- synttäri- uusivuosi- sekä vierasherkkuruokia on tarkoitus sulatella ja pyykkivuoria kutistella. Seuraavaksi on suunnitelmissa täyttää jääkaappi vaihteeksi terveellisillä ruoilla, ja mikäli maha antaa myöten pitäisi myös metsästää alesta uusia vaatteita koko poppoolle - ai niin sekä vaihtaa se syntymäpäivälahjakirja: näköjään on mahdotonta pysyä kärryillä siitä, mitä kaikkea lukutoukka 13 vee on ehtinyt lukea ;)

Päivän kysymys 6.

Kupponen vihreää teetä ja päivän kysymys :)

Kuinka kauan sun kokemuksen mukaan menee, että vauva oikeasti ymmärtää soseitten perään? Me ollaan jo maisteltu 6 viikkoa ja edelleen soseet lähinnä yököttää vauvaa... Maksimissaan menee 3 pienen pientä lusikan kärjellistä...

Kiitos kysymyksestäsi!

Mainitsinkin jo kommenttilaatikossa, että meillä on mennyt tosi pitkään, ennen kuin kiinteää ruokaa on alettu pitää ruokana ;) Kerron kuitenkin meidän tapamme edetä syömisasioissa.

Oikeastaan kaikki vauvamme ovat tuntuneet pitävän tunnussananaan yhteisöllisyyttä.

Eli juuri tuosta n. puolen vuoden iästä alkaen heille on ollut hämmästyttävän tärkeää saada tehdä samoja asioita kuin muukin perhe. Vauvamme ovat suhtautuneet nihkeästi niin soseisiin ja syöttölusikkaan, kuin siihenkin että heidän ruokailunsa tapahtuisi eri aikaan kuin muun perheen.

Olenkin tehnyt (alkumaisteluita lukuunottamatta) niin, että olen kattanut vauvan ruoan pöytään samaan aikaan kuin muunkin perheen. Jo hyvin pienelle - oikeastaan lähes siitä lähtien kun vauva on oppinut istumaan syöttötuolissa - olen antanut oman lusikan käteen ja ruokalautasen eteen. Sitten olen vuorannut vauvan sideharsolla/pyyhkeellä sekä ruokalapulla, pidellyt kiinni lautasen reunasta jottei se putoaisi tai kääntyisi ylösalaisin, ja jäänyt odottamaan mitä tapahtuu :) Toki olen usein syöttänyt sivusta omalla lusikalla.

Vauva siis tutustuu ruokaan omalla tavallaan, ja sotku on luonnollisesti melko järkyttävä. Hämmästyttävän nopeasti syömistavat kuitenkin muuttuvat "normaaleimmiksi", ja sotkun kääntöpuoli on se, että (muistaakseni) n. yksivuotiaasta alkaen vauva todellakin syö näpsäkän itsenäisesti muun perheen rytmin mukana.

Tosin kokemukseni mukaan sotkun sieto saattaa riippua äidin iästä :D Viidennen kohdalla kolmikymppisenä muistan saaneeni rutkasti enemmän kylmiä väreitä kuin esikoisen kanssa huolettomana parikymppisenä.

Luonnollisesti kun antaa vauvan syödä itse, tulee melko nopeasti siirryttyä ihan sosemaisista ruuista vain haarukalla mössättyihin, koska niitähän on paljon helpompi pienen saada suuhun. Nyt kuutosta odottaessa suunnittelen myös aikanani panostavani edellisiä kertoja enemmän sormiruokaan, eli ruokiin joita vauva voi napsia pinsetti- tai kouraotteella suoraan suuhun. *Lähtee (toiveikkaana) seilaamaan nettiin löytääkseen kivoja linkkejä aiheesta...*

Mukavia ruokailuhetkiä ja -retkiä teille :)

ps. Luottoesilukijani pyynnöstä lisäys: Loppujen lopuksi tärkein juttu meillä on ollut pitää mielessä että maito on vauvan pääasiallista ruokaa aina yhden vuoden ikään asti. Olemme myös luottaneet täysillä siihen että lapsi - ei aikuinen - päättää ja säätelee minkä verran lapsi tarvitsee ruokaa; siis aikuinen päättää laadun, lapsi määrän ---> tuloksena rennommat ruokailut :)