perjantai 2. tammikuuta 2009

Päivän kysymys 6.

Kupponen vihreää teetä ja päivän kysymys :)

Kuinka kauan sun kokemuksen mukaan menee, että vauva oikeasti ymmärtää soseitten perään? Me ollaan jo maisteltu 6 viikkoa ja edelleen soseet lähinnä yököttää vauvaa... Maksimissaan menee 3 pienen pientä lusikan kärjellistä...

Kiitos kysymyksestäsi!

Mainitsinkin jo kommenttilaatikossa, että meillä on mennyt tosi pitkään, ennen kuin kiinteää ruokaa on alettu pitää ruokana ;) Kerron kuitenkin meidän tapamme edetä syömisasioissa.

Oikeastaan kaikki vauvamme ovat tuntuneet pitävän tunnussananaan yhteisöllisyyttä.

Eli juuri tuosta n. puolen vuoden iästä alkaen heille on ollut hämmästyttävän tärkeää saada tehdä samoja asioita kuin muukin perhe. Vauvamme ovat suhtautuneet nihkeästi niin soseisiin ja syöttölusikkaan, kuin siihenkin että heidän ruokailunsa tapahtuisi eri aikaan kuin muun perheen.

Olenkin tehnyt (alkumaisteluita lukuunottamatta) niin, että olen kattanut vauvan ruoan pöytään samaan aikaan kuin muunkin perheen. Jo hyvin pienelle - oikeastaan lähes siitä lähtien kun vauva on oppinut istumaan syöttötuolissa - olen antanut oman lusikan käteen ja ruokalautasen eteen. Sitten olen vuorannut vauvan sideharsolla/pyyhkeellä sekä ruokalapulla, pidellyt kiinni lautasen reunasta jottei se putoaisi tai kääntyisi ylösalaisin, ja jäänyt odottamaan mitä tapahtuu :) Toki olen usein syöttänyt sivusta omalla lusikalla.

Vauva siis tutustuu ruokaan omalla tavallaan, ja sotku on luonnollisesti melko järkyttävä. Hämmästyttävän nopeasti syömistavat kuitenkin muuttuvat "normaaleimmiksi", ja sotkun kääntöpuoli on se, että (muistaakseni) n. yksivuotiaasta alkaen vauva todellakin syö näpsäkän itsenäisesti muun perheen rytmin mukana.

Tosin kokemukseni mukaan sotkun sieto saattaa riippua äidin iästä :D Viidennen kohdalla kolmikymppisenä muistan saaneeni rutkasti enemmän kylmiä väreitä kuin esikoisen kanssa huolettomana parikymppisenä.

Luonnollisesti kun antaa vauvan syödä itse, tulee melko nopeasti siirryttyä ihan sosemaisista ruuista vain haarukalla mössättyihin, koska niitähän on paljon helpompi pienen saada suuhun. Nyt kuutosta odottaessa suunnittelen myös aikanani panostavani edellisiä kertoja enemmän sormiruokaan, eli ruokiin joita vauva voi napsia pinsetti- tai kouraotteella suoraan suuhun. *Lähtee (toiveikkaana) seilaamaan nettiin löytääkseen kivoja linkkejä aiheesta...*

Mukavia ruokailuhetkiä ja -retkiä teille :)

ps. Luottoesilukijani pyynnöstä lisäys: Loppujen lopuksi tärkein juttu meillä on ollut pitää mielessä että maito on vauvan pääasiallista ruokaa aina yhden vuoden ikään asti. Olemme myös luottaneet täysillä siihen että lapsi - ei aikuinen - päättää ja säätelee minkä verran lapsi tarvitsee ruokaa; siis aikuinen päättää laadun, lapsi määrän ---> tuloksena rennommat ruokailut :)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

[p]Help to make method inside your bath cupboard for the brand new shower pal, the actual chunky beads ClariSonic Skincare Clean . For [url=http:///www.clarisonicsaleuk.co.uk]clarisonic mia uk[/url] those who are exactly who desire to get a multi-speed washing process, this Clarisonic Aria Washing clarisonic mia sale Process may very well be available for you . Moderate clean is very important! Cleaning products to weak acid is preferred, water temperature and the temperature in cold water or the same is the best, overheating will wash away grease, Clarisonic Mia had long been down capillaries, [url=http:///www.clarisonicsaleuk.co.uk]clarisonic mia 2 uk[/url] face red . With the consumers' recommendations, feedbacks, and comments a certain particular [url=http:///www.clarisonicsaleuk.co.uk]clarisonic face brush[/url] person will also know if the money he/she will devote is definitely really worth the high quality of the product . Clarisonic Opal Infusion - A successful together with Sooner Solution meant for Total eye Wrinkle t

Expenses a much more valuable together with sooner solution meant for developing wrinkle treatment, puffiness together with alright ranges, notably surrounding the total eye space? Old fashioned job application tactics when making use of anti-wrinkle remedies together with [url=http:///www.clarisonicsaleuk.co.uk]clarisonic uk[/url] creams and gels supply outcome the fact that require for a longer period compared with it's advisable . Now there are rental companies that supply their products suited to the occasion . Related Articles - Clarisonic, Rodin [url=http:///www.clarisonicsaleuk.co.uk]clarisonic uk sale[/url] Olio Lusso,





Email this Article to a Friend!

Receive Articles like this one direct to your email box!Subscribe for free today! . You should dampen your face before using the brush however the cleanser should be applied to the brush and not the face.[/p]