maanantai 26. tammikuuta 2009

Päivän kysymys 8.

Kun nyt olen tämän yhden n. 6 kk lapsen kanssa ihan työllistetty, haluaisin tietää kuinka ihmeessä olet selvinnyt niin monesta pienestä lapsesta ja vielä vastasyntyneestä yhtäaikaa? Miten saat ne syömään, puettua, nukutettua..? Vaikuttaa ihan heprealta minusta..

Käytitkö kantoliinaa sen imetettävän kanssa, niin että se on kengurun tapaan koko ajan hollilla syömässä ilman erikseen imettämistä? Kuinka pysyit liikkumistaitoisten tekemisistä perillä? Alan epäillä, että sulla on kaksikin paria ylimääräisiä käsiä, ja silmät selässä..! :D Ja eilen yöllä tuli sellainen visio, että miten ihmeessä lapsi lasketaan pinnasänkyyn nukkumaan, jos itse on raskaana vaiheessa "rantapallo"??
terv. hyvin varovaisesti lisälapsien mahdollisuuutta harkitseva.. ;D

Kiitokset hauskasta kysymyksestä :)

Olen saattanut unohtaa paljonkin olennaista, ja aikakin kultaa muistoja, mutta mutta... Minäkin olin työllistetty yhden lapsen kanssa :) ja sitten kun toinen lapsi tuli mukaan kuvioihin, muistan olleeni ensimmäiset 6-8 kuukautta jonkinlaisessa shokissa, että "tällaistako tämä on"? :D

Minulla ei ole kokemusta todella pienistä ikäeroista; kahdella vanhimmallamme on ikäeroa vuosi ja kymmenen kuukautta, ja seuraavilla parisen vuotta joka välissä, kunnes nyt on tulossa megaikäero neljä vuotta! Mutta parhaimmillaan minulla oli neljä alle kouluikäistä :)

Kahden ja useamman pienen kanssa oppii nopeasti luovimaan arjen ratkaisuissa. Kun imettää, voi samalla jutskailla "ison" sisaruksen kanssa tai ihmetellä muuten tämän touhuja. Kun antaa isommille ruokaa, vauva keikkuu sylissä tai sitterissä (yksikätisyystaidot kehittyvät pian huippuunsa ;) Isompia nukuttaessa pienempi voi olla sylissä, vaikka imetettävänä, ja pukemiset sujuvat limittäin-lomittain. Ja etenkin vastasyntyneet nukkuvat päivisin kohtalaisen paljon, hiukan isommat vauvat tietysti vähemmän mutta kenties ennustettavammin...

Vauvan hoidon kannalta isosta sisaruksesta on itseasiassa todella paljon etua. Kun esikoinen oli vauva, pohdin usein että talossa pitäisi olla liikkuvainen parivuotias, jonka tekemisiä vauva saisi ihmetellä (isot sisarukset OVAT huippuluokan vauvaviihdettä :D ) Yön ja päivän erottaminen on pienelle sitä helpompaa mitä enemmän talossa on päivällä elämää :) Vauva myös mallioppii todella paljon sisarukseltaan, esim. muistan muutaman kuukauden ikäisiä vauvoja jotka ovat kieltäytyneet painamasta päätään tyynyyn ennen kuin isosiskokin on mennyt nukkumaan; isosiskon unilaulun jälkeen vauvakin on simahtanut hetkessä...

Kantoliinoja ei oikein vielä ollut Suomessa silloin kun nyt isoimmat lapseni olivat pieniä. Minulla oli kyllä Kanga-liina, mutta en oikein oppinut sitä käyttämään :( Liinat rantautuivat rytinällä silloin kun neljäs lapseni oli ihan pieni, ja kyllä ne helpottivat vauvaelämää kummasta! Käsiä vapautui muutamakin ;) ja juuri tuo mahdollisuus imettää joskus "lennossa" (Useimmiten imetin kyllä silloinkin sohvalla/sängyllä, mutta jonkin verran syötiin kesken muiden arkipuuhien)

On hyvä kysymys, että kuinka pysyy liikkumistaitoisten tekemisistä perillä :) Kun muistelen taaksepäin, nousee esiin sellainen ihan käytännön juttu, että asunnon koollakin on väliä. Asuimme joskus liiankin isossa asunnossa, ja muistan kuinka hermostuttavaa oli sängyllä imettäessä höristellä korviaan, kun talossa oli ollut liian pitkään hiljaista... Pienessä asunnossa on
paljon helpompi, ja sitä kautta myös rennompi, pysyä selvillä lasten tekemisistä.

Mutta miten lapsi lasketaan pinnasänkyyn kun raskausvatsa on maapallon kokoinen ja painaa tonnin - haa, olen juuri siinä vaiheessa :D Meillä kun on ollut hieman isompia ikäeroja kuin niukasti päälle vuosi, niin tässä rantapallovaiheessa lapset ovat yleensä itse kömpineet sänkyyn ( alaslaskettu laita pinnasängyssä/perhepeti ). Pestäviä peppuja on sensijaan vielä ollut, ja onhan se kieltämättä tosi hankalaa & raskasta, mutta jotenkin sitä venyy & taipuu siihenkin :)

Saatan kirjoittaessani kuulostaa aurinkoiselta superäidiltä, joten annos inhimillisyyttä loppuun: toki usean pienen lapsen kanssa myös väsymyksen, uupumuksen hetkiä/päiviä on niitäkin ollut monia, samoin kuin niitä kun ihan-kaikki-ei-ole-mennyt-putkeen ;)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kysyjän oma pieni ei nukkunut päivisin melkeinpä ensimmäiseen 2 kk:een päivällä.
Sen sijaan päivät kuluivat syötön jälkeisessä vatsakivun hyssyttelyssä, suunnilleen seuraavaan syöttöön saakka.. Ääntä riitti, jollei vatsakivusta, nälästä. Lapsi oli siis kaiken ajan ja energian vievä.

Voit kuvitella, mitä juhlaa oli, kun lapsi ensimmäisiä kertoja unohti itsensä nukkumaan päiväsaikaan kolmeksikin tunniksi!!

Toivon totisesti, että mahdollinen seuraava lapsi on paremmin vatsansa kanssa pärjäävä. Vaikka eipä itse koliikista aikoinaan kärsinyt äiti tällaisia voi paljon odottaa.. Mutta toivossa on hyvä elää!

Saariston lasten mama kirjoitti...

Moikka Anonyymi :)

Juu toivoa on aina :) Meilläkin on muuten koliikki-iskä, ja esikoista odottaessa saatiinkin anoppilassa kuulla värikkäät tarinat yöllisten tuntien vatsaitkuista...

Mä en sitten tiedä että mihin koliikittomaan putkeen me oikein astuttiin?!? Mä olen jossain määrin vannonut Anna Walgrenin Lapsikirjan nimeen ( siis jossain määrin, monet vauvanhoito-ohjeet on kyllä ei-mua-varten, mutta vastasyntyneen + uhmaäikäisen hoidosta tuossa on tosi hyvät neuvot). Oon mennyt vastasyntyneiden kanssa "ylisyöttötaktiikalla", eli antanut joka vinkaisuun rintaa pari ekaa kuukautta ( Pitäisköhän laittaa tänne poskigalleria :D en taida kyllä uskaltaa :) ja nyt ovat ihan normaalimuotoisia kaikki ) eikä vatsavaivoja ole onneksi ollut.

Voi mä tosiaan voin kuvitella miten ihanalta kolmen tunnin päikkärit tuntuu pätkätorkkujen jälkeen!!! Meillä on sitten melko yleisestikin ollut juuri hiukan isomman vauvan päiväunet usein sellaisia vähän lyhyempiä...

Vastailen sulle s-postiinkin lähipäivinä; nyt tulossa hoppupäivää: Rauhan kanssa hammashoitajalle, ostoksille, sitten täällä on synttärivalmisteluja ja kansa vaatii vielä luistelemaankin :D

Anonyymi kirjoitti...

Et kai sä itse luistele nyt?! :( *kuvittelee näkyä hiuksensa kauhusta pystyssä*

Saariston lasten mama kirjoitti...

"Kiiltää jo jää... " Ei vaiskaan en TODELLAKAAN tän mahan kanssa :D Mä keskityn solmimaan luistimia, tsemppaamaan, ja luomaan ihailevia katseita "äiti kato" -tilanteissa :)

Saariston lasten mama kirjoitti...

Anonyymi ystäväni, mä siirsin meidän kommentit sieltä yllättäen vanhaksi jääneestä ( raskaana oleva soutaja/huopaaja täällä ;) blogista tänne. Pieni selitys vain, ettet hämmästy miten ne on tänne ilmestyneet :)