maanantai 23. maaliskuuta 2009

Kurkkaa vaippa- & maitomaan keskeltä

Terveiset onnellisesta hautautumisesta :)

Elämä on palannut perusasioihin: pienelle maitoa toisesta päästä, toista päätä putsataan, ja sama alusta uudelleen... Imetystä, sideharsoja ja villahousuja, imetystä, sylin lämpöä puolin ja toisin

Ihanne: Mielestäni näin pienelle (tuonne 2-3kk ikään saakka) olisi parasta rauhallinen elo kotosalla. Suom. huom: tällä porukalla rauha on suhteellinen käsite :D

Totuus: Kuukauden ikään mennessä olen joutunut roudaamaan vauvan kolme kertaa labraan verikokeeseen (keltaisuusseuranta), kerran sairaalaan lastenpäivystykseen (puklun mukana verta :/ ) ja kerran ihan tavalliseen neuvolatarkastukseen. Kaava on vielä aina sama: poju nukkuu, hänet herätetään, hän haluaisi rintaa, hän saa neulan/pituusmittauksen/huolellisen tutkimuksen ja parkuu kuin syotävä...

Tottakai on hyvä että pientä tutkitaan kun on aihetta, mutta rankkaa se on silti, niin pojulle itselleen kuin äidillekin.

Noin muuten kaikki on hyvin täällä kotirintamalla (juuri tällä hetkellä). Vauva ottaa elämän rennosti, kunhan maitoa ja läheisyyttä on tarjolla runsain mitoin. Äitikin yrittää ottaa elämän rennosti ;)

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No hui mikä rumba! Mitä se veri puklussa oli, ja onko poika muuten nyt sitten terve??

Saariston lasten mama kirjoitti...

Juu, poju on ilmeisesti aivan kunnossa :) Lääkärin mukaan veri oli todennäköisesti tullut joko minun rinnastani (jostain syvemmältä, koska rinnanpäät ovat hyvässä kunnossa) tai sitten vauvan nenän/suun/jonkun muun paikan ohut limakalvo on jostain kohdasta ärtynyt sen verran, että tuli verta. Nyt siis kaikki kunnossa, ja (suht runsaat) puklut ihan valkoisia vain :)

Petra kirjoitti...

voi, onpa pieni joutunut heti rääkkiin, mutta toivottavasti kaikki on nyt hyvin!

Saariston lasten mama kirjoitti...

Moikka Petra :) Juu viikko sitten vielä tuntui että ainako pientä kiusataan... Mutta kaikki on siis onneksi hyvin :)

Anonyymi kirjoitti...

[p]Help to make method inside your bath cupboard for the brand new shower pal, the actual chunky beads ClariSonic Skincare Clean . For [url=http:///www.clarisonicsaleuk.co.uk]clarisonic mia uk[/url] those who are exactly who desire to get a multi-speed washing process, this Clarisonic Aria Washing clarisonic mia sale Process may very well be available for you . Moderate clean is very important! Cleaning products to weak acid is preferred, water temperature and the temperature in cold water or the same is the best, overheating will wash away grease, Clarisonic Mia had long been down capillaries, [url=http:///www.clarisonicsaleuk.co.uk]clarisonic mia 2 uk[/url] face red . With the consumers' recommendations, feedbacks, and comments a certain particular [url=http:///www.clarisonicsaleuk.co.uk]clarisonic face brush[/url] person will also know if the money he/she will devote is definitely really worth the high quality of the product . Clarisonic Opal Infusion - A successful together with Sooner Solution meant for Total eye Wrinkle t

Expenses a much more valuable together with sooner solution meant for developing wrinkle treatment, puffiness together with alright ranges, notably surrounding the total eye space? Old fashioned job application tactics when making use of anti-wrinkle remedies together with [url=http:///www.clarisonicsaleuk.co.uk]clarisonic uk[/url] creams and gels supply outcome the fact that require for a longer period compared with it's advisable . Now there are rental companies that supply their products suited to the occasion . Related Articles - Clarisonic, Rodin [url=http:///www.clarisonicsaleuk.co.uk]clarisonic uk sale[/url] Olio Lusso,





Email this Article to a Friend!

Receive Articles like this one direct to your email box!Subscribe for free today! . You should dampen your face before using the brush however the cleanser should be applied to the brush and not the face.[/p]

Anonyymi kirjoitti...

[p]Your skin will never be the same, and, yes, that?s a good thing! [url=http:///www.clarisonicsaleuk.co.uk]clarisonic mia uk[/url]

Visit Fabove . You should also take note that some foundations may cause the brush head of the Clarisonic to stain . It feels clean [url=http:///www.clarisonicsaleuk.co.uk]clarisonic mia 2 uk[/url] truly . Always play your cards safely . Omega 9, the human body can make itself, so you don忙聤掳 need any extra . It is different to other skin cleaners as [url=http:///www.clarisonicsaleuk.co.uk]clarisonic uk sale[/url] it rids the skin of dirt and makeup 6 times more efficiently . It is very light to carry around, and can be used on all skin types even sensitive skin on a daily basis without causing any reactions . If they [url=http:///www.clarisonicsaleuk.co.uk]clarisonic uk[/url] could actually improve the caliber of many, in order to also have the chance to dual their revenue . Fibromyalgia and Attention: Dick et al (2002) compared the fibromyalgia patients with therheumatoid arthritis and musculoskeletal pain patients and normal controls.[/p][p]This results in a deep, yet gentle cleanse of the skin . While planning to snap up hot picks of snowboard jackets, gears, or boards, there is one important thing that both amateur and professional snowboarder must take into account and that is the type of [url=http:///www.clarisonicsaleuk.co.uk]clarisonic face brush[/url] skiing he/she likes the most . We have also catered t . By using a Clarisonic Vintage remember to brush gives you a bit better exfoliating action . Remember this is a business that moves millions and a buggy game won't sell well due to the negative reviews . Clarisonic Reviews you need to The actual Examination Application Regarding Getting Merchandise

Everyone knows for a idea that clarisonic reviews support customers determine whether they will certainly get a specific product or perhaps not . Everyone deals with it at some point, and getting rid of Clarisonic Mia just a matter living a healthy lifestyle and cleansing regularly . com/ This online store offers Clarisonic products at the most competitive prices . Obagi technique solutions are especially meant to pass through profoundly from the themes floor.[/p]