torstai 14. toukokuuta 2009

Ylivalottunutta

Tuntuu että kaikki toukokuun Utö-kuvani ovat tällaisia: ylivalottuneita, pursuilevia, liikkuvia... Kevättä 2006, lapset puolitoista, neljä, kuusi, kahdeksan ja kymmenen...


Ehdimme Utö-vuosina asua kahdessa eri talossa; kas kun ensimmäisen saimme jäämään pieneksi jo parissa vuodessa... "Myöhäisempi" kotimme oli koko ensimmäisen vuoden kammohuonossa maalissa, mutta minä rakastin sitä... Matala iloinen maja, rappioromantiikkaa ja huolettomuutta :) Ekan vuoden lopulla ilmestyi yllättäen liuta talkoolaisia, jotka maalasivat ja paukuttivat talon uuteen uskoon :D Ja kyllä mekin autettiin :)


Lisää outoja pihakuvia; pahoittelut kuvaan taas tunkevasta pyykinkuivaustelineestä :D Edelleen jälkimmäisen kodin pihamaalta: Pihakiveyksemme (kuvassa taka-alalla siis) oli vailla vertaa. Järkyn kaunis, tuima, mutta kuitenkin huvittava. Rakastin sitäkin, hyvine ja huonoine puolineen. ( Hyvät puolet: maisema-arvot, kätevä mahdollisuus muistella jääkautta, sekä persoonallisuus. Huonot puolet: vaikeakulkuisuus, kyyt. )


Ps. Kommenteissa Päivi kerran kysyi eikö meillä ole ikävä Utöhön... Sanoinkin muistaakseni, että on aivan valtava ikävä. Utö/saaristo -kaipuu tuntuu käyttäytyvän kuin muukin surutyö... Se etenee aaltoina; välillä koko saarta ei meinaa täältä kaukaa enää muistaa, välillä muistaa vain huonot puolet, ja välillä suru kaikesta menetetystä pusertaa rintaa...

2 kommenttia:

sennie kirjoitti...

Olisi kiva nähdä (sitten joskus) lisääkin Utö-kuviasi, mielenkiinnolla luin ystäväsi blogin läpi viime viikolla :) Mieskin innostui, ja haluaa sinne joku päivä!

mannasaria kirjoitti...

Juu lisää Utö-kuvia on tulossa (tosiaan sitten joskus :)! Jäi kommentoimatta sinun blogissasi, vaikka vakaa tarkoitus oli... mutta pomppasin melkein ilmaan kun blogissasi oli yllättäen kuva Utöstä :) Olispa ollut älyttömän kivaa nähdä teidät siellä :) jos siis vielä asuttaisiin...