tiistai 30. kesäkuuta 2009

VOI EI, VOI EI, VOI EI!!!!!!!!

Miten paljon voi muuttua yhdessä sekunnissa...


Ensin pyöritään hellepäivän perusväännön ympärillä: Mille rannalle; millä kokoonpanolla...

Seuraavassa sekunnissa soitetaan ambulanssia ja rukoillaan sen tulevan pian.


Neljävuotias putosi pihapenkiltä niin pahasti, että käsi murtui (poikki/murtui) kyynärpään yläpuolelta. En ole vielä toipunut oman lapseni kivusta, mutta näin muutamaa päivää myöhemmin pystyn jo kirjoittamaan tapahtumasta puristumatta kappaleiksi.

Tärskyn seurauksena oli ambulanssimatka isin sylissä, tutkimukset & pitkä odottelu sairaalassa ( ennen nukutusta piti odottaa masun tyhjenemistä ), nukutuksessa tehty toimenpide jossa luut asetettiin kohdakkain ja käden sisään niitä paikallaan pitämään asennettiin kolme kuulemma sukkapuikon näköistä "piikkiä".

Seurauksena oli myös koko käden kipsi vähintään neljäksi viikoksi.


Potilas unten mailla ensimmäisenä iltana kotona...

Vuorokausi sairaalassa piti sisällään rutkasti inhoja toimenpiteitä (Miten nelivuotiaan psyyke esim. käsittelee jalasta törröttävän "tippajutskan"?) sekä sitä kipua. Pari päivää meillä asuikin vanha ja väsynyt nelivuotias :(

Itseäni hajottivat:

  • Lapsen kipu (pahoittelut toistostatoistostatoistosta ;) Ambulanssia odotellessa oletin kai ambulanssimiesten ryntäävän esiin joku kipupiikki ojossa, mutta lääkettä annettiinkin vasta sairaalassa...

  • Se etten voinut olla alkuun mukana sairaalassa, mutta onneksi mies piti minut/meidät tilanteen tasalla runsain tekstiviestein :) ja toimenpiteen jälkeisenä päivänä teimmekin sitten vaihdon ja minä ja vaavi hoivasimme potilasta sairaalan päässä.

  • Tuo lapsen "vanheneminen" tuntui ylikamalalta; kuten myös se, ettei voinut pitää kipeää lastaan edes sylissä - "kantaa tapahtuneen yli" - koska ihan kaikenlainen, pienikin liikuttelu sattui ekoina päivinä niin tavattomasti :(

Mutta nyt valo on jo pilkistänyt esiin :)

Lapsukainen leikkii jo kipsinsä kanssa, ja ylipäänsä on taas lapsi; iloinenkin :) Sylissäkin on jo oltu, ja juteltu miten harmittaa. Isosiskon kanssa on jopa tapeltu :) eli toipuminen on hyvässä vauhdissa!

Loppuun uutukaisuus "kyseenalaisten vinkkien" kokoelmaani: Lapsiperheeseen yksinkertaisesti kannattaa hommata oma palomies-sairaankuljettaja :D kuten me olemme kaukaa viisaina tehneet ( ks. alempi kuva tästä postauksesta ).

perjantai 26. kesäkuuta 2009

Herra Heppuli neljä kuukautta!

Vaavistamme on kehittynyt übertaitava :)

Hän osaa:

... Nauraa puhua potkia huitoa syödä nukkua...

...puklata kuolata röyhtäistä ja itkeä...

...riemastua nähdessään siskon tai veljen; riemastua puolen minuutin päästä uudelleen, ja uudelleen uudelleen...

...aivastaa viuhtoa huitoa läähättää, sekä tietenkin maiskuttaa...

... vaihtoehtoisesti joko puklata tai pissata kainaloonsa; puklaus äidin kainaloon on myös suosittua...

... räpeltää, hypistellä, sekä pitää siskoa/veljeä/äitiä/isiä kädestä kiinni <3


...Kaiken tämän lisäksi herra heppuli osaa ottaa päiväunet kesämakuupussissaan, kunhan ensin on saanut nukahtaa ihanasti liinaan/rinnalle/kantoreppuun/syliin... <3

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Juhannus ulkosaaristossa...

... on lokkien kirkunaa - luonnollisesti, tämähän on klassikko :D

Juhannus ulkosaaristossa on myös

  • juhlaliputus yhteysaluksessa...
  • juhannussalko... ( oooouukei, kerran, ihan yhden kerran vain salko ylösnostettaessa katkesi, iik sille :D )
  • ratkiriemukas yhteislaulu Åååååålands vaaaaaackra Maaaaaja... (ehdoton, ehdoton suosikkini :D )
Juhannus ulkosaaressa on myös tyrmistystä siitä, kun saari on äkisti, aivan äkisti TÄPÖSEN TÄYNNÄ ihmisiä, ihmisiä ja ihmisiä, veneitä sekä etenkin veneilijöitä, juhlijoita, juhlijoiden sukulaisia, lemmikkieläimiä, kukkamekkoja...



Lapset saaren hiljaisemmassa kolkassa...





Juhannus kaupungissa...

... on, no, rehellisesti sanottuna, ehkä hieman blääh edelliseen verrattuna ;)

Juhannus kaupungissa on myös
  • rintatulehdusta ( taas!)
  • työtapaturmaa & tikkejä ( siis voi ei, nyt jo - olen miehen työasioissa kytkenyt ylivilkkaan mielikuvitukseni tiukasti pois käytöstä, mutta tikit jo tässä vaiheessa saavat ko. mielikuvituksen tempoilemaan entistä tiukemmin karsinassaan. "Niinpä... entä mitä kaikkea sitä voi sattua???" )
  • yöllinen ajelu noutamaan sairaslomalainen
  • vohveleita ja hilloa sekä - popcorneja :)
Juhannus kaupungissa on tyrmistystä siitä, että kaupunki on äkisti, aivan äkisti TYPÖSEN TYHJÄ ihmisistä, autoista, jopa niistä veneilijöistä :D Liikennevalot tönöttivät elottomina, kadut ihmeellisen tyhjinä, ja jalkakäytävälläkin vain yksinäinen koiranulkoiluttaja...



Harvinainen näky; voikukka jonka höytyviä-siemeniä kukaan pieni ei ole (vielä) puhaltanut nurmikolle uusien kukkien toivossa... :)

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Balsamia kotiäidin aivoille

Kävin pianokonsertissa - jaaaaaaahuuuuuuuu!!!

Hyvät puolet:
  • Klassinen musiikki kunnon annostuksena pitkästä aikaa vaikuttaa minuun kuin aivoihin valutettaisiin balsamia.
  • Sain istua hiljaa paikallani yli tunnin :)
  • Itsenäinen autoilu tuo yhä voittajafiiliksen :D

Huonot puolet:

  • Balsamia aivoissa ihminen ei näemmä nuku kovinkaan hyvin...
  • Sain pumpattua poissaoloani varten vauvalle maitoa säälittävät 20ml (!) Tämänkin annoksen irroittaminen tuntui kuin sielua olisi kiskottu irti ruumiista ( eikä edes kuvainnollinen, vaan kirjaimellinen ilmaisu ).
  • Autoilun voittajafiilis katkeaa yhä sanaan pysäköintialue :D

Oli hassua olla erossa vauvasta; samaan aikaan ihanaa ja raastavaa. Nyt haaveilen rauhallisesta kaupunkihengailusta, vain minä ja muutama tuhat muuta... Mutta ne 20 säälittävää millilitraa, niiden turvin ei taideta kovin pitkään hengailla?!

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Unikoulu vailla vertaa


Sinulle, joka saavuit unikouluasioissa: Lämpimästi tervetuloa ja klikkaa tästä :)

Mies aloitti kesätyönsä palomiehenä, ja pitkästä aikaa perheemme pääsee tutustumaan hämmästyttävään "vuorokausirytmiin", eli mies on vuorokauden töissä, ja kolme vuorokautta kotona.

Viimeksi kun perheemme kokeili tätä työaikaa, se osoittautui tappavaksi. Silloin meillä oli vauva ja kaksivuotias, ( tästä siis yli kymmenen vuotta aikaa, heh ) ja olin nääntyä yksinäisyyteen & vauvan kanniskeluun noina pitkinä työvuoroina. En myöskään osannut nukkua "yksikseni", ja mitä siitäkin sitten seuraa, kun valvottavan vauvan äiti valvoo vielä itsekseenkin... ( Lyhyesti sanottuna: aloin nähdä kummituksia, ja ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan kerran sana "avioero" vilkkui ilmassa. )

Noooooh... Kului kymmenen vuotta ja ko. työaika tuli jälleen ajankohtaiseksi. Ensimmäisen työvuoron jälkeen on varmaan ennenaikaista vetää johtopäätöksiä, mutta kauniisti sanottuna: haasteet ovat muuttuneet :)

Ennen ikävintä pitkissä työvuoroissa oli lastenhoidon rankkuus. Nyt pienten ja isompienkin kanssa meni mukavasti, mutta miestä oli ( tietty :) ikävä. Lisäksi törmäsin taas ongelmaan nimeltä nukkuminen; kun on totuttanut itsensä nukkumaan ison ja pienen ihmisen välissä, niin eihän sitä uni kovin hyvin tule kun isompi onkin poissa.

Olen kuitenkin pitänyt hupsuna sitä, kun joskus perhepetiä vastustavissa argumenteissa pelätään että vauva "tottuu" nukkumaan aikuisen vieressä. No niin taatusti tottuukin, mutta nähdäkseni vauva voi tarpeen tullen "tottua" myös uusiin järjestelyihin; meilläkin jo useampi aikoinaan perhepedissä uinunut lapsi nukkuu nyt omassa sängyssä, lastenhuoneissa.

(Vai olisiko meidän aikuistenkin pitänyt nukkua vuosikaudet omissa huoneissamme, niin että nyt yötyön koittaessa osaisimme jo valmiiksi nukkua eri paikkakunnilla, hmmmm :D )

Täällä siis käynnissä äidin unikoulu :D ja vähän isänkin. Muutenkin hakusessa on mukava kesärytmi; mitä sitä tekisikään, kun viikossa on yksi-kaksi piiitkää "työpäivää" ja muutama "vapaapäivä"?
Joka tapauksessa, näillä mennään tämä kesä :)

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Itkukuukausi

Esikoinen lähti viikoksi Utöhön kaverinsa luokse... ja lähtöä valmistellessa omakin Utö-ikäväni aktivoitui, auts. Kaivoin esiin kahden vuoden takaisen kesäkuun kansion...


Muistan vielä miltä auringon lämmittämä Isolaituri tuntuu takapuolen alla, ja hämärästi myös sen, miltä tuntuu pieni stressilisäys siitä, että eihän lapsukainen vain keksi tipahtaa alas... Tässä kohtaa vielä kiviä alla, ei vettä; tosin en ikinä keksinyt että kumpi niistä sitten on parempi ;) Huomaa lippispäinen lapsi laiturin alla tutkimusretkellä :) Viimeisiä istuskelukertoja...


Tässä vimpalla ( "vimppa" ei ole ollenkaan niin itkettävä sana kuin "viimeinen" ;) retkellä niityn takana. Yleensä Utön kesä tulee myöhässä - tyyliin juhannuksena vielä pipo :D - mutta tässä näyttää jo olevan lämmintä. Erehdyimme pari kertaa tänne kivikkoon ihan helteelläkin ja kokemus oli paaa-a-a-a-htava.


Vikat viikot ja päivät olivat itkupäiviä; toisaalta niin kovin rankkaa ( jotain mitä en haluaisi elää uudestaan ), mutta toisaalta taas; onko sitten parempi lähteä jos lähteminen ei tunnukaan missään?

"Saat unohtaa sen, jonka kanssa olet nauranut, mutta et koskaan sitä, jonka kanssa olet itkenyt" -Kahlil Gibran

Vaikeinta - jälleen - oli hyvästellä ihmiset. Kun elää muutaman vuoden samalla saarella, olosuhteiden vaihdellessa "Jo joutui armas aika" -tunnelmista tällaiseen:

( kuvassa Utön sääasema; huomaa tuulipussin pirteä asento ;) syntyy miten-sitä-ikinä-osaisi-muutamalla-sanalla-kuvailla-aivan-erityinen side.

Joten, En unohda; jag ska inte glömma...

torstai 4. kesäkuuta 2009

Tiivistelmä vauva sylissä :)

Muutto... tehty!!! Ainakin melkein; vielä uupuu vanhan kodin loppusiivous (yöks, tylsä homma!), muutama pahvilaatikko vielä seilailee, ja paljon sisustuspuuhaa edessäpäin :)

Rintatulehdus... podettu, tai toivoakseni ollaan jo voiton puolella...

Lapsi... lähetetty leirille.

Toinen lapsi... lähetetty viikoksi Utöhön, ja tunnettu jopa kateutta ynnä asiaan kuuluvaa ikävää.

Suunniteltu... - blogipostauksia, mutta ei saatu mitään aikaiseksi koska kuume on pehmentänyt pään ;)
- shoppailua :) koska uuteen kotiinhan tarvitaan vaikka mitä <3

Kaikenkaikkiaan muutto meni oikein hyvin, paremmin kuin olisin kuvitellut kolmikuisen vauvakaverin kanssa menevän. Kuitenkin olo on tietty ollut aika uuvahtanut, etenkin henkisellä puolella; jännää miten iso asia muutto on, vaikka nyt matkaa oli vain 500metriä. I varje fall, ihanaa kun meillä on nyt sopivasti tilaa!!!