keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Koneeton torstai

Heitän haasteen:
Kokonaan Koneeton Päivä :)

Tuletko mukaan?


Lastemme - ja miksei meidän aikuistenkin - tietsikka-ajat kaipasivat uudistusta, ja samaan aikaan hermostuin siihen että alituiseen aina joku perheestämme on tattiutunut läppärin taakse. Välillä "kommunikoin" itsekin koneen takaa: "Ai... Oho... Sepä mielenkiintoista!"

En halua että perheemme katoaa koneisiin, vaikka toisinaan toivoisinkin että astianpesukonevuoroista kilpailtaisiin kiivaammin :) Saimme demokraattisen väännön jälkeen sovittua selkeämmät peli- ja/tietsikka-ajat, ja samalla kehään astelee huomenna uutuus: Kokonaan Koneeton Päivä.


Tästä lähtien aina torstaisin läppärit (2kpl) sekä laajakaistamodeemi tungetaan kaappiin, ja Wii-ohjaimet sujautetaan lipaston laatikkoon. Ja valmista tuli :D



Rakeita mun kukkasissa?!? Nyt talvi taisi viedä ihanan syksyn, niisk...

Mannasaria lähtee siis viettämään konnneetonta torstaita! Palaan toki jo perjantaina, ja silloin luvassa kommenttia unipulmiin :)

maanantai 28. syyskuuta 2009

Periaate: Kun teini sanoo Ookoo...


...niin silloin mennään!



On tehnyt kipeää luopua koko perheen retkeilystä. Nyt pienimmän synnyttyä retkille teki stopin paikkapuute autossa, mutta se korjaantui viime viikolla pikkubussin saavuttua taloon.

Koko perheen retkeily oli melko minimissä jo ennenkin pienimmän tuloa, koska (yllättäen; minähän yllätyn lähes kaikesta...) oli hurjan vaikea keksiä kohteita joihin sekä 12-13-vuotias että kaikki pienemmät mielellään lähtisivät. Pienet kyllä innostuvat pyrähdyksestä johonkin kaukaisempaan leikkipuistoon, mutta kasiluokkalainen...?!?



On jotenkin oudon vajaa olo kun käymme jossain kivassa paikassa niin, että joku porukasta on poissa. Osa sitä itsenäistymisprosessia, tiedän, mutta silti se vielä satuttaa.



Eilen tipahti kuitenkin yllättäen mahdollisuus kivaan koko perheen retkeen :) Ykkösen silmiin syttyi vihreä valo, kun ilmeni mahdollisuus saada apua koulun kasvioprojektin viimevaiheeseen, ja lisäksi mokkapaloja & mehua ulkoilukahvilassa keskellä Puijon metsää... Muutama hetki, ja olimme liikenteessä :) ...kaikki paitsi 11-vee joka halusi-jäädä-kotiin... ;)




Menestysresepti muistiin:

- Outoa säntäilyä biologiankirjan ja kasviluettelon kanssa

- Herkuttelua savolaistorpassa

- Eläinten katselua

- Reipasta ulkoilua

- <3

torstai 24. syyskuuta 2009

RETEET TRIKOOT

... eli mannasaria goes tyyliblogi!!!

Lastenvaatteiden hovihankkijani H&M ilmoitti että minun tulee pukea palleroinen jättivauvani farkkuhin ja tummanpuhuviin huppareihin - piristyksenään ainoastaan liekit ja puuhapetet. No way! Meidän vauvan on saatava rellestää edelleen iloisissa väreissä ja ohuissa trikoissa. Satuin piipahtamaan ( O-OU :D ) Polarn O. Pyret -vaateputiikissa ja tadaa: löysin juuri kyseisiä vaatekappaleita näinä hiukan isompinakin kokoina, bonuksena kivat unisex-jutskat:





Ei spidermaniä tälle miekkoselle, ainakaan vielä hyvään toviin :)

KOTITÖITÄ, ONKO NÖITÄ?

eli Viikon kysymys nro 16:

Täällä yksi haluaisi siis tietää, miten teit kotityöt, kun yksikään lapsi ei vielä ollut auttamisikäinen, vaan hoidettavanasi oli vaikkapa 0, 2 ja 4 vuotiaat?Että miten sait ne uskomaan, että imuri ei ole vaarallinen, lattianpesuämpärissä ei todellakaan tarvii uida, ja suihkun lattiakaivosta ei tarvii ottaa näytteitä sillä aikaa, kun äiti tyhjentää pyykkitelinettä? Ja kun äidin selkäpuoli näkyy, kukkia ei tarvii syödä eikä telkkarin virtanappulaa renkata telkkariin sisään/siihen asti, kunnes sininen savu pakenee laitteesta? (Joo, virtajohto on meillä irti välillä nykyään, kun telkkarista tulee palaneen käryä riittävän nappi-matsin jälkeen..)

Kaikenlaiset käytännön vinkit otetaan innostuneena vastaan!


Kiitokset kysymyksestä :) Hmmm... Huiskuttaa! Muistelee...


Otin lapset mukaan töihin, ja vaikka ajatus tuntuu _nyt_ hiukkasen hassulta, niin parhaiten tuo pienten kanssa yhdessä tekeminen onnistuikin juuri silloin kun minulla oli vain yksi tai kaksi pientä lasta. Luultavasti motivaatiokysymys; käytännössä apua tulee pyytäneeksi ensin 11-vuotiaalta ja sitten vasta 2-vuotiaalta :D


Tiskikonetta ei tuolloin vielä oltu keksitty (hee, siis meillä :) ja tiskasimme näin: Laitoin lapsen istumaan tiskipöydälle altaan viereen, annoin harjan käteen, toisen omaani ja sitten tiskasimme yhdessä. Kun pieni vähän kasvoi hän sai seistä jakkaran päällä vieressäni. Aina välillä muistin kiitellä ylenpalttisesti lasta avusta, ja toki lapsi vietti ison osan ajasta kipoilla ja vedellä leikkien.


Astianpesukoneeseen olemme tunkeneet yhdessä astioita: Lapsi laittaa muovisia, minä särkyvämpiä, ja pienestäkin apuaskeleesta kiitellään.


Imuri on kinkkisempi juttu, koska se todella voi olla äärettömän pelottava. Imuroinnit sun muut on meillä useimmin hoidettu silloin kun molemmat vanhemmat ovat kotosalla... Tällä hetkellä tosin meidän pikkuisin viihtyy todella mainiosti selkärepussani (Manduca, mainostaa :) kun imuroin.


Lattianpesuämpärissä uiminen :D kuulostaa superkivalta. Me pesimme aikoinaan lattioitakin yhdessä, minulla tai miehellä oli isompi lattiarätti ja yksi-kaksivuotiaalla pienempi. Huuhtelut yritettiin tehdä yhdessä, ja sitten pestiin. Oi miten puhdasta tulee, kiitos avusta! Kehitystä tämäkin mutta mihin suuntaan: Nykyään pesemme lattiat noin kaksi kertaa vuodessa...! Eli kyseenalainen vinkki: siisteystason hienoinen lasku saattaa sekin osaltaan helpottaa arkea :)


Juu, ja pyykinviikkaussessiot: Istuimme esikoisen kanssa pyykkiläjän vieressä ja viikkailimme molemmat omiin pieniin kasoihimme. Kun esikoisen silmä vältti hieman ehostin hänen viikkauksiaan...


Pyykkitelinettäkin voi yrittää tyhjentää yhdessä, vaikka niin että aikuinen ottaa vaatteen narulta, ojentaa pienelle joka tiputtaa sen koriin, jonka jälkeen luonnollisesti kuuluu ihasteleva Kiitos avusta, menipä se hyvin sinne!


Kotitöiden teoreettista filosofiaa:
Jo pienelle lapselle, ihan vauvalle on tärkeää saada tuntea olevansa tärkeä omalle perheelleen. Sanomattakin on tietty selvää että tärkeä siten että hän tuntee itsensä rakastetuksi, mutta myös tärkeä siten että lapsi tuntee että häntä tarvitaan. Usein myös käy niin, että kun ensin lapsi on saanut tehdä työtä yhdessä aikuisen kanssa, hän katoaakin lelujensa/muiden omien tärkeiden puuhiensa pariin, ja aikuinen saa rauhassa jatkaa kotitöitään.


Ja kuivempaa arkirealismia... :
Lyhyesti: Olemme vuosien ja lapsien saatossa paljonkin lipsuneet näistä periaatteista pienten lasten kohdalla... Usein vaan on mukamas helpompi tehdä itse kuin ottaa lapsi mukaan. Ja kuitenkin - tässä pari päivää sitten kun olin tunkenut vaatteet pesukoneeseen vauva sylissä kieppuen keksin painaa käynnistys nappulaa hänen sormellaan ja tietty kiitin innostuneesti. Pienen ilme oli hämmentyneen onnellinen, ja jokunenkin hetki siitä eteenpäin kului varsin tyytyväisissä merkeissä.


Vielä ps: En kuulu superkotiäiteihin jotka "tottakai tekevät kaikki kotityöt kun kerran ovat kotona". Teen sen minkä jaksan & pystyn (vähemmän kuin ideaalikuvassani...) ja loput tehdään iltaisin & viikonloppuisin kaikki yhdessä.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Kohti soljuvampaa arkea...

...ainakin toivottavasti ;)

...kuva syyskuiselta Jurmon retkeltä, 2006...


Tässä taannoin stressipisteet olivat nousussa , mutta nyt tuntuu onneksi jonkinlaista arkeen solahtamista ilmassa.

- Olen saanut lasten vaihtelevista koulupäivistä kehitettyä jonkinlaisen sisäisen kellon itselleni.

- Sisäisten aikataulujen lisäksi myös "hermokeskus" on kunnostettu, ja lasten lukujärjestykset näkee näppärästi yhdellä silmäyksellä.

- Nelosen balettiharrastus on tuonut yllättävän ihanuuden mannasarian arkeen: Nyt kun olen ajokortillinen ( ilmiö vaatii yhä välimerkkivyöryn: !?!?!?! ) saan itse kuskata lapsukaisen keskustassa sijaitsevaan tanssikouluun, ja sitten-minulla-on-tunti-aikaa-kierrellä-kaupoissa-ihan-yksikseni!!!!! Ihanaa, ihanaa, ihanaa...

- Miehen paluu "normaaleihin" työaikoihin - eli opiskelun pariin vielä täksi lukukaudeksi - tuo selkeyttä arkeen, ja arvostan todella sitä että hän palaa illalla kotiin perheen pariin. Järjestään kaikki palomiehet tuntuvat ylistävän 24h vuorosysteemiä, en sitten tiedä kuinka monelta palomiehen vaimolta on kysytty, mutta minusta ainakin perheen kannalta on paljon kivempi tämä kahdeksasta neljään -rytmi. Vaikka tietty ne tulipalot sun muut pitää sammuttaa myös virka-ajan ulkopuolella :D

- Seurakunnan päiväkerho kahdesti viikossa on huippujuttu meidän pienelle "kotilaiselle".

- Vielä kun saisin tämän nyt sylissä riehuvan vauvelin rytmin jotenkin vakiintumaan... Ainakin kuukauden ajan on heiluttu kaksien ja kolmien päiväunien välillä, ja hiukkasen rasittaa unien ajankohdan ja keston yllätyksellisyys: ikinä ei tiedä jaksaako pieni valvoa kaksi vai neljä tuntia kerrallaan, tai kestävätkö päikkärit kolme varttia vai kolme tuntia...

lauantai 19. syyskuuta 2009

Ihanuus ja vaikeus

eli Viikon kysymys 15.

Mitkä on ihanimmat asiat lapsissasi?

Ihaninta on ykkösen tapa nauraa odottamattomille asioille... Ehdotapa viikonlopun välipalapöydässä innostuneella äänellä että "tehtäiskö tänään jotain tylsää?", ja saat tulokseksi ihastuneen "joon" ja naurusta väärään kurkkuun menneen pähkinävoivoikkarin.

Ihaninta on kakkosen tapa unohdella asioita... Kakkosen koulureppu painaa aina pienen maastoauton verran koska hän kuljettaa koko pulpetin sisältöä mukaan unohdusten välttämiseksi. "Älä sitten vain kuskaa koulukirjoja mukaan kirjastoon" (kolmen kilsan pyöräilymatka) "No en tietenkään :)" ... "Äiti mä olen ihan kuollut; reppu painaa ihan himona; mä huomasin vasta lainaustiskillä että koulukirjat on vielä täällä"

Ihaninta - ja pelottavinta - on kolmosen tapa paneutua täysillä siihen mitä hän tekee... Jos rakennetaan, rakennetaan täysillä; jos kirjoitetaan, kirjoitetaan täysillä; jos juostaan päin seinää, juostaan täysillä.

Ihaninta on nelosen mielikuvitus... "Niin, Staimwolk on sen kirjan nimi! Siinä on sellainen perhe, joka muuttelee koko ajan. Ne muuttaa aina siinä samalla kadulla viereiseen taloon, ja sitten taas viereiseen ja viereiseen :) Sen perheen äiti ja isä tutustuivat toisiinsa sillä tavalla, että ne asuivat ensin rivitalon eri päädyissä, ja muuttivat aina viereiseen asuntoon. Sitten lopulta niiltä oli enää keskimmäinen 'asumatta', ja ne muuttivat siihen samaan aikaan ja rakastuivat toisiinsa."

Ihaninta on viitosen tapa olla hän itse... Isosisko joka rakastaa ja hoivaa, kerholainen joka tulee ulos kerhon ovesta, etsii katseellaan äidin ja vilkuttaa. Hän on pieni joka pyöräilee varovasti ettei käsi menisi uudestaan sököksi; pieni joka halaa niin pehmeästi.

Ihaninta on kuutosen palleroisuus... huitovaisuus... läähättävyys... nauravuus... touhottavuus; tapa kiskoa kaikkia perheenjäseniä hiuksista ja nauraa samalla niin iloisesti ja viattomasti.

Mikä on vaikeinta lasten kans miehesi mielestä?

Jos vastaisin tähän itse, mieheltä kysymättä, sanoisin että nuorimpien syntymäaikojen muistaminen :D
Kysäisin kuitenkin mieheltä, ja hän vastasi että alati muuttuvat tilanteet. Juuri kun on oppinut toimivia systeemejä, kaikki onkin taas toisin ja "toimivat systeemit" eivät todellakaan enää toimi.
Mieheni on myös jokseenkin rauhallinen mielenlaadultaan, ja hänen on selvästi vaikea ymmärtää perheemme kuumakallejen mielenliikahdusten suuntia ja taustoja...

torstai 17. syyskuuta 2009

Noloa, noloa...

Niin, tietenkään Herra Heppulia ei oltu vaihdettu. Ei hänelle ollut edes tullut v-a-i-h-e-t-t-a. Kunhan vain oli ressu tulossa kipeäksi :( eli täällä hiukan nolottaa moiset diagnoosit... Tauti on onneksi joku lievän tuntuinen räkätauti, ja Herra Heppuliakin jo naurattaa, huidotuttaa, ja juuri nyt päiväunettaa :)

tiistai 15. syyskuuta 2009

Kuka vaihtoi vauvan???

Siis mikä päivä! Minne meidän leppoisa pikkutyyppi on kadonnut, ja mistä tämä raivoisa riehuriiviö ilmestyi?

No, eikun vanha mantramme käyttöön: "tämä-on-vain-joku-vaihe, tämä-menee-(pian)-ohi" Ja neljänkympin kriiseilijänä on helppo ymmärtää seitsemän kuukauden kriiseilijää... :)

Silti:

Hatunnosto kaikille yhden tai kahden pienen lapsen kotivanhemmille: Tällaiset aargh-päivät olivat ennen niiiiiiiiin pitkiä... Kun taas nyt, kun perhe on vielä kasvanut piristää jo se, kun kello tulee kaksitoista tai kolmetoista, ja varhaisimmat koululaiset kotiutuvat.


Samat hiukset, vaihtuva tyyli :)

maanantai 14. syyskuuta 2009

Raskauden raskautta sekä vauvakuumetta?

eli viikon kysymys nro 14.

Onko raskautesi pelottaneet enemmän vai helpottuneet useimpien lasten myötä?

Raskaudet ovat menneet enimmäkseen muun elämäntilanteen mukaan; helppo ja kevyt elämäntilanne ---> kevyttä odotusta (siis suhteellisen, onhan raskaus aina raskaus), painava ja raskauttava elämäntilanne ---> raskas ja pelottavakin raskaus. Ensimmäisessä raskaudessa (tai siis toisessa, ihan ekassa tuli keskenmeno viikolla 10) sain levätä todella paljon, keskittyä odotukseen ja tulevaan vauvaan, ja tuo aika on jäänyt mieleen tarunhohtoisen ;) ihanana vaikkakin myös pelottavana, kun taustalla oli tuo keskenmeno. Painavassa elämäntilanteessa - sanotaan vaikka loppuraskaus juuri uudelle paikkakunnalle muuton jälkeen - odotusmuistot ovat melko erilaiset.

Raskausoireet tuntuvat pahenevan kerta kerralta (paitsi nyt kuutosella ei sentään enää ollut eroa viitoseen tässä asiassa), synnytykset sen sijaan ovat helpottuneet kerta kerralta. Jostain syystä (??) synnytys on pelottanut enenevässä määrin, vaikka viime synnytykset ovat menneet todella hyvin. Ehkä se muistojen reppu alkaa olla melko iso ja painava, vaikka rakas onkin...


Kerro onko sinulla vauvakuumetta?

Ei tällä hetkellä... kai :D

Poden tietyllä tavalla kroonista "vauvakuumetta", vaikka toisaalta muutamankin (ainakin kolme) kertaa ollaan oikeasti jo luultu että tämä meidän perhe on nyt tässä. (Tai niinhän se onkin aina juuri NYT tässä, mutta ymmärrätte varmaan :)

Teki mieli laittaa tuo vastauksen sana vauvakuume lainausmerkkeihin, koska sellaista "vaaleanpunaista" (tai sinistäkään ;) se ei enää ole. Minulle tuntuu sopivan sen kummemmin kuumeilematon elämäntapa: rakkaus... ja sen hedelmä <3

torstai 10. syyskuuta 2009

EI VOI OLLA TOTTA :/

Pikku-uutinen eilisessä VIIKKOSAVO-lehdessä:


"Kaupungin (Kuopio) talouden sopeuttamistoimet, vuoden 2009 aikana toteutettavat lomautukset sekä lasten ja nuorten mielenterveys- ja kuntoutusyksikköä koskeva hallinnollinen selvitystyö aiheuttavat supistuksia yksikön toiminnassa.
Ajanvarausaikoja uusille asiakkaille ei lasten (0-12 vuotiaat) mielenterveys- ja kuntoutuspalveluihin ole syksyn aikana varattavissa. Jonossa olevien lasten tilanne säilyy loppuvuoden ajan lähes ennallaan. Kasvatus- ja perheneuvontaa voidaan antaa vain puhelinneuvontana"

Tuntuu kuin sisälläni olisi pallogrilli parhaassa käristysvaiheessaan.

Mikä ihmeen "hallinnollinen selvitystyö" saa noin vain aiheuttaa supistuksia lasten mielenterveysyksikön toimintaan, tahi kuntoutukseen? Miten lapsi voidaan muka laittaa odottamaan hoitoa mielenterveyspulmiin vuositolkulla?

Kuopio on %¤&#%/## kaupunki. Ensin ne lomauttivat opet (eli lapset katsoivat koulussa pari viikkoa videoita, etenkin yläastelaisten ruutukiintiö tulvi yli), sitten ne "harventavat leikkipuistoverkostoa säästösyistä", ja nyt lasten mahdollisten pikkuongelmien annetaan hoitamattomina paisua ja paisua.

Meidän nelivuotias sai tammikuussa neuvolasta lähetteen puheterapiaan; helmikuussa tuli lappu että "olette jonossa, arvioitu jonotusaika kuusi kuukautta", ja ilmeisesti, tuon pikku-uutisen perusteella jatkamme jonossa hamaan tulevaisuuteen. (Tietääkö kukaan miten lasta avustettaisiin oppimaan K-kirjain - nyt mallia T?)

Hoooooooooh. Onneksi kaupungin rahat kuitenkin riittivät siihen-tuliterään-pesäpallostadioniin... Harmi vain että kaupungin joukkue putosi sarjasta juuri ennen ko. stadionin valmistumista.

tiistai 8. syyskuuta 2009

WautsiWirallinen kysymyslaatikko

Miten minulle aina käykin näin: tarkoitus oli hyödyntää toiseksikuopuksisimman kerhoajat reippaiden vaunukävelyiden merkeissä, mutta hyödynnänkin ne lähes poikkeuksetta suklaalevyn, viltin ja tietokoneen merkeissä?!?! - Siis ainakin sen pienen aamupäivätovin kun vauva nukkuu ja talossa on pesukoneen hurinaa ja pientä tuhinaa lukuunottamatta täysin hiljaista... Ihanaa ja namskis...!

Asiaan:

Viikon (tai kuukauden tai vuoden :D) kysymys palaa entistä ehompana :) Tai ainakin yhtä ehona kuin ennen :D

Eli:

Kyllästyin totaalisesti omiin ongelmiini, joten olisi mukavaa vaihteeksi perehtyä jonkun toisen pulmiin :)
Oletko saanut ensimmäisen lapsesi, ja vaikka kaikki muuten menee hyvin, niin yksi alunperin pieni probleema on kasvamassa suureksi vuoreksi? Oliko esikoisesi uhmaikä lastenleikkiä siihen verrattuna, mikä hulabaloo talossa nyt on käynnissä kiihkeäluonteisen kuopuksen toimesta? Ovatko yöt niin kaaosta, ettet aamulla löydä tietäsi kahvinkeittimelle?
En tietenkään kuvittele tietäväni vastauksia kaikkiin tilanteisiin (sikäli kuin vastauksia edes aina olisi olemassa), mutta joka tapauksessa olen kuuden lapsen kanssa ehtinyt kahlata läpi monenlaisten ongelmakinosten, ja kertoisin mielelläni mikä meillä on auttanut.

Kysymykset tervetulleita joko kommenttilaatikkoon tai sähköpostiin (osoite sivupalkissa), ja tämä on kestopostaus, eli ei vanhene ellei toisin ilmoiteta :)

Nyyhkis, suklaat on loppu... ;)

lauantai 5. syyskuuta 2009

O-OU sekä äitiyden huippuhetkiä

Heh, kuukausia jatkuneelle mikään-ei-ole-hyvin-vaikka-kaikki-onkin-hirveän-hyvin-natinalleni löytyi eräänä iltana nimi: uhmaikä :D Tarkemmin sanottuna neljänkympin kriisi taisi iskeä jo nyt, kolmevitosena. Täysin loogista koska kolmenkympin kriisi oli siinä kaksikuutosena...

Kriisit ovat kivoja: tie uuteen, kasvun paikka, sen sellaista :)

Kriiseilyn ja arkisten täysien täysien päivien lisäksi ehdin eilen kokea erään äitiyden huippuhetkistä: Menimme Putiikkiin tyttäreni kanssa, sinne kaikkein vaaleanpunaisimmalle ja hörhelöisimmälle osastolle, ja ostimme balettiin sopivan voimistelupuvun, valkeat leggingsit ja (kun äiti sitä niin kovasti toivoi :) vielä tyllihörhellyshameen.

Vinkki: Jos huomaat yllättäen kärsiväsi neljänkympin kriisistä tms, shoppaile annos vaaleanpunaista tylliä; saattaa helpottaa enemmänkin kuin vain hetkeksi :D

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Harrastusmafiaa

Vietin musiikkiopistolapsuuden & -nuoruuden.

Vanhimmat lapsistamme taas viettivät muutaman keskeisen vuoden ulkosaaristossa musiikkiopiston ynnämuiden ulottumattomissa, joten he ovat keskittyneet omatoimiharrastuksiin: erilaiset projektit, postimerkkien keräys, lukeminen/kirjoittaminen/sarjakuvien piirtely, skeittaus...

Lapsena en luonnollisestikaan kyseenalaistanut musiikkiopistoa, mutta nyt äitinä en aivan nikottelematta veisi lastani minkään harrastuksen pääsykokeisiin :/ "No niin, katsotaanpa oletko sinä tarpeeksi musikaalinen että pääset sisään; ai, suositun instrumentin raja oli liian korkealla, kokeillaanpa tuubaa..." Tietenkin fiksut vanhemmat muotoilevat asian rakentavammin kuin ylikriittinen mannasaria, mutta silti.

Pohdin harrastusten syövereitä eilen kaasutellessamme kohti lapsen balettikoulua (tyytyväisinä väärä osoitelappu kourassa - sählinkiä ja häslinkiä mutta ehdittiin :) Oli kieltämättä mukavaa mennä harrastamaan taidetta ilman pääsykoetta... Riittää kun kaivaa kuvettaan, kuivakka heh.

Arki hakee vielä muotoaan, mutta selkeämpään tuntuu olevan menossa. Tänään on viimeinen vanhempainilta tältä alkusyksyltä, mutta hammaslääkärikäyntejä vielä riittää... Lapsille koulutarvikkeita ostellessa hankin samalla itselleni "organisointivihon", johon on syntymässä monenlaisia listoja alkaen siitä mitä tänään syödään (keskeneräisen listan mukaan "pottuja ja juustoisia hirssipihvejä", suosittelen :) ) Onneksi harrastusiltoja on toistaiseksi vain tuo yksi, ehditään myös olla eikä vain juosta.