perjantai 20. marraskuuta 2009

Halu johonkin pysyvään

Pysyvää vaan ei ole. Vaikka olisi se talo, nurmikko, kuluneet puulattiat, lapset leikkimässä pihalla, niin pian lapset kasvavat ja jonain päivänä - hui - ensimmäinen heistä lentää omin siivin pois pihapiiristä, pois talosta. Sitten toinen, kolmas...


Silti haaveilen siitä talosta jossa olisi kuluneet, tummat lattialaudat - mutta jota ei tarvitsisi remontoida.

Mies on opiskellut täällä Savon perukoilla nyt kahden ja puolen vuoden ajan, ja ensi keväänä häämöttää jo valmistuminen. Työtehtäviä on siellä ja täällä, ja välillä näyttää siltä että varsinkin täällä. Ystävät ja sukulaiset taas ovat enimmäkseen siellä.


Täällä tietenkin on lapsilla nyt tutut ympyrät mutta toisaalta, osa isommista lapsista ei ole millään tavalla juurtunut tänne, vaan suhtautuu elämään yhtä muuttolintumaisesti kuin vanhempansakin. Osalle taas keväällä tapahtunut muutto 500metrin muuttomatkoineen meinasi olla liikaa.


Minulle on todella vaikeaa pysähtyä aloilleni. Toki muutamaksi tunniksi sohvalle, mutta että saman katon alle, samojen naapureiden vierelle vuosiksi ja vuosiksi... Silti haaveilen siitä. Omasta sopivankokoisesta talosta jossa asuisimme niitä vuosia ja vuosia. Joka olisi niin lähellä ystäviä että illalla voitaisiin istua teekupit käsissä...

2 kommenttia:

minna kirjoitti...

Voi ei, täällä taas...

Mutta kun sä kirjotat niin kivasti, et on pakko vastata (kun kerran oon sen oppinut ;) Ja vielä niin kauniita ja pysähdyttäviä kuviakin...

Ihan lyhyesti: Muuttakaa mieluummin TÄNNE kuin sinne! Mäkin haluan teekuppostella saman pöydän ääressä, vaikka on se puhelimessakin ihan kivaa :) Ikävä vaan on välillä kova ;(

mannasaria kirjoitti...

Kiitos kommentista :)
Mutta ;( myös täällä, ikävä on kova... Ja epätietoisuuskin rassaa tällä hetkellä melko paljon, kun ei YHTÄÄN tiedä että mihin sitä suuntauduttaisiin...
Kivaa maanantaita sinne! Me suunnataan kohta neuvolaan :)