perjantai 13. marraskuuta 2009

Viikonloppuna pelaillaan!

Jippii, saimme eilen impparoitua talon :) Viime lauantaisen karmaisevan siivouspäiväyritelmän jälkeen päätin että moista ei enää lähiaikoina jätetä viikonlopulle. Nyt voimme lauantaina vaikka pelailla yhdessä, tämän Viikon kysymyksenkin inspiroimana:

Ajatuksissa pyörii erinäisiä seurapeli-ideoita, jotka sopisivat näkövammaisten ja näkevien lasten (ja miksei aikuistenkin) yhteiseen puuhailuun. Minkä ikäiselle lapselle millaiset pelit on hahmotuskyvyn rajoissa? Osaako kaksivuotias pelata vielä mitään, missä vaiheessa pidemmät kuin yhden lauseen ohjeet alkavat upota tajuntaan, entäpä suunnitelmallisuutta ja strategisuutta sisältävät pelit?

Kiitos kysymyksestä Tyttism :) ja hurjan kivaa että kehittelet pelejä :) :)

Ensialkuun vakiovastaus: riippuu tietenkin lapsesta, esim. toiset kaksivuotiaat ovat niin vauhtiveikkoja että eivät malta pysähtyä riittävän pitkäksi aikaa, kun taas toisilla keskittymiskykyä riittää.

Meillä on erittäin yksinkertainen "Etanapeli" nimeltään Tempo, jota jo kaksivuotiaat lapset ovat pelanneet mainiosti, olettaen että mukana on aikuisen voimallinen apu. Etanapelissä ei ole numeronoppaa, vaan värinoppa, ja sitten aina saman väristä etanaa saa liikuttaa yhden askeleen verran. Eli ainakin näin yksinkertaisen pelin pelaaminen onnistuu kaksivuotiaaltakin, kunhan aikuinen on mukana opastamassa: "Nyt on Ainon vuoro; tuli punainen, nyt saat siirtää, eikun yksi vain :) "


Ainakin meidän neljävuotias pitää hyvinkin jo muistissaan useamman lauseen ohjeita. Tosin tämän ikäisellekin on vielä aikuisen läsnäolo tärkeää pelissä.

Suunnitelmallisuus ja strategisuus sitten, milloinkohan ne tulisivat ajankohtaiseksi? Olisikohan tuossa seitsemän-kahdeksan ikävuoden kohdalla, tai jonkinlaista suunnitelmallisuutta peleissä varmaan pystyy toteuttamaan jo kuusivuotias lapsi.

Meillä pelailun ehdoton kompastuskivi on ollut häviämisen sietäminen. (Periytämme ilmeisesti hieman hankalasti mieheni kanssa; hän periyttää täysillä kisaamista, ja minä taa huonoa häviämistä ;) mikä tuntuu olevan hankala yhdistelmä ) Nyt ihan viime aikoina olen havainnut
että pelit ovat erilaisia "hävittävyydeltään".
Sinänsä tosi kiva kanapeli olikin vaikea pelattava, kun aina se kana joka ohitti toisen sai napata-siltä-toiselta-kananappulalta-pyrstösulat-omaan-pyrstöönsä, mikä tuntui olevan psykologisesti erittäin vaikeaa kestää ;) Nyt syksyllä taas onnistuin poimimaan alelaarista (juuri häviämisen opettelu mielessäni) hauskan ahmapelin nimeltä GuloGulo; siinä kaikilla "ahmoilla" on tavoitteena pelastaa pikkuisin ahma, ja voittaja on se joka ehtii ensimmäisenä. Tuossa pelissä häviäminen näyttäisi onnistuvan meidänkin tosissaanpelaajilta paljon paremmin, kun tavoite on kuitenkin tuo yhteinen.

Mukavaa viikonloppua kaikille, toivottaa mannasaria & poppoo sekä...


... painovoimaa uhmaava lumiukko :D

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

[p]Help to make method inside your bath cupboard for the brand new shower pal, the actual chunky beads ClariSonic Skincare Clean . For [url=http:///www.clarisonicsaleuk.co.uk]clarisonic mia uk[/url] those who are exactly who desire to get a multi-speed washing process, this Clarisonic Aria Washing clarisonic mia sale Process may very well be available for you . Moderate clean is very important! Cleaning products to weak acid is preferred, water temperature and the temperature in cold water or the same is the best, overheating will wash away grease, Clarisonic Mia had long been down capillaries, [url=http:///www.clarisonicsaleuk.co.uk]clarisonic mia 2 uk[/url] face red . With the consumers' recommendations, feedbacks, and comments a certain particular [url=http:///www.clarisonicsaleuk.co.uk]clarisonic face brush[/url] person will also know if the money he/she will devote is definitely really worth the high quality of the product . Clarisonic Opal Infusion - A successful together with Sooner Solution meant for Total eye Wrinkle t

Expenses a much more valuable together with sooner solution meant for developing wrinkle treatment, puffiness together with alright ranges, notably surrounding the total eye space? Old fashioned job application tactics when making use of anti-wrinkle remedies together with [url=http:///www.clarisonicsaleuk.co.uk]clarisonic uk[/url] creams and gels supply outcome the fact that require for a longer period compared with it's advisable . Now there are rental companies that supply their products suited to the occasion . Related Articles - Clarisonic, Rodin [url=http:///www.clarisonicsaleuk.co.uk]clarisonic uk sale[/url] Olio Lusso,





Email this Article to a Friend!

Receive Articles like this one direct to your email box!Subscribe for free today! . You should dampen your face before using the brush however the cleanser should be applied to the brush and not the face.[/p]