tiistai 2. maaliskuuta 2010

A j o i t t a i n . . .

...on hieman rasittavaa kun talouteen kuuluu yksivuotias. Vieno huokaus.

Yksivuotias on paljon paljon ihanampi, kuin mitä muistin. Toisaalta yksivuotias on kutakuinkin juuri niin rasittava kuin mitä muistin.

Herra Heppuli rakastaa keittiöharjaa, ja jättää sen aina poikkiteloin kulkuväylälle. Aina. Saman hän tekee sählymailalle ja tennismailoille. Aina. Ohittaessaan lautapelien hyllyn Herra Heppuli Kääntelee Tarvikkeita. Tarvikkeet päätyvät ylösalaisin lattialle. Herra Heppulin pallo vierii sohvan alle, mutta onneksi hän saa apua.

Seuraavaksi Herra Heppuli piiloutuu. Yhtäkkisesti hän vain on kadonnut, mutta onneksi seinälle ripustetetun tilkkutäkin takaa näkyvät jalat... "Missä Herra Heppuliii?" "Ai siieellä!!! Käväisitkö Narniassa?"

Sitten sisko onkin äidin sylissä! Herra Heppuli pillastuu: sisko pois! Herra Heppuli työntää ja mekastaa, ja päätyy syliin yhdessä siskon kanssa... Okei sitten...

Vasara! Isoimman siskon ovi! Pauks! Pauks! Pauks! Ovesta ryntää raivostunut isosisko:"Kuka? Aii, sinä... Kato täällä on jotain paljon kivempaa, unohda pliide se vasara..."

Herra Heppuli leikkii veljen kanssa lentokarusellia "huuuuuiiiiii". Sitten hän taapertaa läpi olohuoneen, ruokailutilan, eteisen - oi miten pitkä maailma onkaan - ja lopulta keittiöön. Herra Heppuli halaa äidin jalkaa.

in love

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

=D Hitsi mä hajoon, kun en näe Herra Heppulia livenä.
T: Tane again

Helena kirjoitti...

Juuri surin sitä, kun meidän vekkuli on jo 7 kuukautta. Seisoo jo tärisevin jaloin ja mussuttaa pinaattilettuja. Eikä uusia vauvoja ole tulossa. Nyyh!

mannasaria kirjoitti...

Tane :D Mut joo, tää on tosi hajottavaa kun ei näe ikinä... Kiitos postista!!!

Helena sympatiaa haikeuteen!! Mullakin on ollut joskus ihan samoja tuntoja...