Kuudes Kullannuppu

Kuvassa ikää huikeat parisen tuntia... Paino siis 3710g, pituus mitattiin vasta kotiin lähtiessä, 53cm... Hmm, ja äänestä päätellen on jälleen nälkä; Saariston lasten mama poistuu takavasemmalle imettämään :)

Hämmästyttävää

En todellakaan suunnitellut bloggaavani sairaalasta, mutta kas, päivähuoneesta löytyi nettitietsikka...

Meille syntyi poikavauva viime yönä!!! Kello oli 2.08, vauveli painoi 3710g, ja kaikki on tosi hyvin (jättimegahymiöt, missä te olette???) Uusi pikkuveli (oi miten suloinen sana!) on toivotettu jo tervetulleeksi perheeseen :)

Kuvakin tulossa, kunhan ollaan kotona ja hormonit ovat hiukan tasaantuneet (hups, jälkimmäiseen lienee aikaa siinä vuoden verran ;)

Karvamäki

Utön paras pulkkamäki, kutsutaan joko källarbackeniksi ( sijaitsee ammoin rakennetun jättikellarin päällä) tai karvamäeksi (johtuen tarventörröttäjistä, jotka puskevat lumesta läpi). Kuvat eivät tee oikeutta mäelle, ei oikeasti ole mikään pikkukumpare, vaan ihan kunnon pulkkamäki.

Ihanaa kun valo alkaa lisääntyä. Outoa sensijaan olla vielä raskaana; olen yleensä synnyttänyt talven pimeimpänä aikana, ja viettänyt sitten vauvaelämää kääriytyneenä lämpöiseen, hämärään pesään...

Hyvää ystävänpäivää!

Iloiset ystävänpäiväterveiset blogissa pyörähtäville :)

"Ystävän rakkaus ei koskaan petä, veli auttaa veljeä hädän hetkellä." Sananl. 17:17

Ja vielä:

"Joka vaalii ystävyyttä, unohtaa loukkauksen, joka menneitä kaivelee, menettää ystävänsä." Sananl. 17:9

Pientä täsmennystä & kysymys

Tarkennusta edelliseen postaukseen: en siis vielä ole lähdössä yhtään minnekään luolaan/sairaalaan, kunhan vaan kaipailen rauhallisemmille vesille :D

Ja onhan nämä perheenjäsenet niin ihania; äsken kotiutui yhdeksänvuotias esityslistallaan seuraavaa:

- Aaaaah mikä tuoksu (olimme syöneet kalapuikkoja)... Tämä saa mut ihan omituiseksi. ( Ilmeitä katsellessani pohdin, voiko yhdeksänvuotiaskin alkaa itkeä liikutuksesta; ilmeisesti en ole yksin näiden hormonieni kanssa ;)

- Silloin kun vauva on mahassa ihan tosi pienenä, niin sen pää on aika... omituinen jossain vaiheessa.

- Ja vielä se matikankoe...

Oli kivaa olla kuuntelemassa :)

Sitten olisi kysymys niille joilla on scraplog.com hallussa: Haluaisin tehdä blogiin "yläkuvan", mutta tiedä miten sen saisi "lyhyemmäksi", siis niin että yläkuvan lisäksi näkyisi myös ensimmäistä postausta ilman että rullailee sivua? Olisi ihanaa jos joku neuvoisi :)

Ja ps. eli korjausta valokuvaan: oikeasti vasen käteni EI ole tulitikun paksuinen, vaan suhteellisen normaali :D

Siinä vaiheessa

Ystäväni, myöskin monen lapsen äiti, haaveili kuopustaan odottaessa että saisi mennä jonnekin syrjäiseen paikkaan synnyttämään - aivan yksin - ja tulla sitten vauva kainalossa kotiin.

Oma synnytyshaaveeni liippaa läheltä. Olen nyt siinä vaiheessa, että voisin lähteä vaeltamaan kohti rauhallista paikkaa, vaikkapa joenrantaa, tai näin Suomen ilmastossa lähinnä jotain lämpöistä luolaa. Mukanani olisi tuttu, kokenut nainen joka hallitsisi synnytyksen hoidon, ja kun hetki koittaisi, synnyttäisin kaikessa rauhassa tuolla luolassa...

(Huom. piiloviesti: loppuraskauden hormonit ja melskeinen talo tsiljardeine kantaaottamista vaativine asioineen sopivat valitettavan huonosti yhteen; tämä testattu kuluneena viikonloppuna :D )

Tähtään kuitenkin synnytyssairaalaan, ja mukaan on tulossa mieheni, jonka kanssa meillä on hyväksi hioutunut synnytystekniikka: hän istuu keinutuolissa jutellen mukavia supistusten välissä ja ollen hiljaa supistusten aikana ;) Minä sitten synnytän...

Auringonlaskukuvat vain sopivat niin hyvin yhteen loppuraskausfiiliksen kanssa, siksi jälleen yksi... Kun fiilikset muuttuvat, luvassa myös muita kuvia :)

ps. Ihana puolentoista tunnin hiljainen hetki kotona päättyy juuri, nyt hakemaan Rauhaa kerhosta :)

Iltahetken rauhaa ja raivoa

Helmikuussa aurinko laskee mereen, ja meri kiehuu... Eipäs sittenkään, vaan helmikuussa aurinko laski vielä niin aikaisin, että saimme yhtenä jos toisena iltana ihailla näkyä olohuoneemme ikkunasta ( myönnän, kaipaan... ). Kun päivät pitenivät, ehti aurinko matkallaan niin kauas, että se laski kallioiden taakse, ja villein valoshow jäi helposti näkemättä... Lyhyissä päivissä voi siis olla hyvätkin puolensa :)

Joka toiselle Disney-prinsessoita kaivaa, se itse niihin lankeaa...

Tunnustus: inhoan Disneyn prinsessoita... mutta jokin loppuraskaudessa aiheuttaa selvästi varautumista ja varustautumista.

Meillä on erityinen läksyjentekopenaali ( koska noin muuten kynät, kumit ja sensellaiset ovat runsas mutta katoileva luonnonvara taloudessamme ). Muutama päivä sitten havahduin siihen, että penaalin kaikki kynät olivat n. kolmen senttimetrin mittaisia, kumit hukassa, eikä viivotintakaan meinannut löytyä. Eilen pikaisen jättimarkettireissun yhteydessä piipahdin myös tiimarissa, ja löysin nopsaan monipakkaukset normilyijäreita yms. Tutkaillessani neutraaleja teroittimia kyllästyin yhtäkkiä, ja päätin järkyttää poikia kunnon prinsessateroittimella. Ostin siis kaikkein pinkeimmän ja Disneysimmän teroittimen minkä löysin - euro viisikymmentä - ja huvittelin ajatuksella miten he kiljuisivat kauhusta ;) ( Millainen ihminen jaksaa olla sadistinen vielä viimeisillään raskaana??? :D Oikeasti inhoan myös tavaroiden ja vaatteiden tiukkoja sukupuolijakoja... )

Kotona esittelin ostoksiani, sokerina pohjalla: "Ja katsokaa, sitten ostin läksyjentekopenaaliin tällaisen prinsessateroittimen :) " Poikien reaktiot: laimeat ahaat... Neljävuotiaan reaktio: välitön rakastuminen terottimeen, ja lähes itkupotkuraivariin johtanut vaatimus siitä että se laitetaan hänelle talteen odottamaan koulun alkua ( tulossa kolmen ja puolen vuoden päästä ) :D

ps. Sininen pyörylä kuvassa on masu... :)

Tutkimus: Kotihoito parasta viimeisillään oleville mammoille :)

Aaah, miten ihanaa on olla kotona!!! Viimeksi odotin Utössä, ja koska sieltä oli meripeninkulmia plus reilusti maantieosuuttakin lähimpään synnytyssairaalaan, jouduimme lähtemään anoppilaan odottelemaan synnytystä kaksi ja puoli viikkoa ennen laskettua aikaa. Samalla pompsahdin ulos neuvolan turvapiiristä, koska majapaikkamme ja neuvolamme välissä oli muutama sata kilometriä.

Nyt nautin siitä kun saan köpötellä neuvolalääkäriin ( "tosi alhaalla, voi syntyä jo viikon parin päästä" ), istua tietokoneen kanssa omalla pehmeällä sohvalla, nukkua (tai valvoa) omassa sängyssä, ja hoitaa lapsia niin kuin itse haluan. Ihanuus on päättää itse mitä haluaa syödä ( hellalla odottaa kaurapuuroa minulle + kotilaisellemme, jälkkäriksi soijasuklaavanukkaat :)

Kotona saa rakkautta:


Kotona saa hupia ja viihdettä :)


Kotona saa olla (ainakin lähes) niin outo kuin haluaa ;)

ps. Oli anoppilassa hyvätkin puolensa: rentoutta lisäsi kun tiesi että synnytyksen ajaksi on lastenhoito tosi lähellä. Nyt meillä on pari puhelinnumeroa joihin koittaa soittaa... Ja toisaalta tilanne on niiiin sama kuin viimeksi; mies on malttamattomampi lähtemään synnytyskeikalle kuin minä :D eli Saariston lasten mama hannailee vielä hiukan... ;)